kai jotain vielä uskalletaan

Askel 

toinen

KOLMAS

sattuu rintaan ihan sama pakko on pakko ja paras motivaatio

koska silloin ei vaan voi jättää yhtään askelta ottamatta

kirjoitan paperille jaksoin lenkin ongelmitta, ensi kerralla lisään intervalleja ja pidennän alkua ja loppua

Oikeasti olin kuolla

Nestehukkaan ja ärsytykseen siitä että mun ympärillä oli miljoona ihmistä viinilasit kädessä onnellisena nauraen niiden ystävien kanssa ja ne kaikki katsoi mua säälivästi

Yksi hymyili ja näytti peukkua

Toinen viskipullo kädessä toi tyttö on juossut varmaan maratoonin kun se on niin punainen mut vielä jaksaa

Sori en ollut juossut vielä paljoa paskaakaan mut ton jälkeen juoksin niin kauan etten saanut enää happea

Alkoi pelottaa kun sattui niin kovaa joku työnsi puukon mun kylkiluiden välistä

Tänään söin liikaa.

ääriviivat vartalonsa piirtää kuvan seinään valkeaan

Mietin juuri ja tulin tulokseen ettei mua ahdista paino. Mua ahdistaa peili ja mua ahdistaa ruoka. Tänään oon syönyt aamupuuroa proteiinijauheella about 250kcal, täytetyn leivän 450kcal ja perunasalaattia tehdessä ihan vähän sitä perunaa ~100kcal sanoisin yläkanttiin. Kohta syön kaksi kananmunaa 160kcal ja niiden kanssa raejuustoa 140kcal, eli koko päivän saldo on tällöin 1100kcal. Tuon leivän kaupungilla olisi voinut jättää syömättä koska se on ihan liikaa lihava.

Tuntuu vaan niin turvalliselta tuudittautua jälleen näihin kuviin, mietteisiin ja ajatuksiin. Tähän oloon ja autuuteen, kontrolliin. Rakkauteen, tuttuun ja turvalliseen. Salattuun. Omaan, ihan omaan.

en tahtois nähdä sitä päivää

Miten montaa asiaa voikaan olla ikävä? Sitä tunnetta kun onnistuu, sitä tunnetta kun sanoo ei, sitä kun jaksaakin enemmän. Poikaystävää voi olla ikävä ja nyt onkin. Ikävä sitä aikaa kun kaiken sai keskittää laihduttamiseen ja muun sai unohtaa. Sitä, että nivelet vielä toimi eikä jokainen askel sattunut. Pitkiä kynsiä, valkeita hampaita, hyväkuntoista ihoa voi olla ikävä.

Mutta millä niillä sitten loppujen lopuksi on merkitystä ja mitä helvettiä on ikävä? Se on piru. Tänään mä menen juoksemaan ja syön salaattia tai keitettyjä wokkivihanneksia, äsken söin puuroa ja juon parhaillani jo kylmennyttä aamukahvia. Menen kaverin kanssa kahville mutta sen iänikuisen cafe mochan tilalle otan teetä koska se on halvempaa kevyempää ja mua ärsyttää miten oon lihonut ja jos mun poikaystävä ei yhtäkkiä pidäkkään musta kun en enää treenaa salilla vielä 3 viikkoa taukoa tai mitään muutakaan. Syön vaan.

Ja se itse syö niin vähän ja liikkuu niin paljon ja on silti niin vahva ja niin.... Vahva. Miksen mä ole. Miksen.

"Ikävä<3" riitti siihen että mun poskilla valuu kyynel. Toinen. Ja toistaminen aiheutti saman. Kyynel. Toinen. Nyt.