viimeisen laulun valmiiksi sain, tummimman soinnun kitarastain

palautuspäivänä paljastuu alisuorittaja, epäonnistuja, huono koulussa

palautuspäivänä minä juoksen kotiin sateessa ja peitän silmät kädellä

silloin minä en hymyile vaan etsin voiman etten koskisi siihen terävään

ehkä en tänään koskekaan, mutta silti minua sattuu, sattuu

luulin että olin edes siedettävä, että olisin kiitettävän arvoinen, edes kerran

olen aina ennenkin ollut, mutta ei, olen huono kirjoittaja, niin siinä lukee

niin siinä lukee kun jaksaa tarpeeksi selvästi lukea rivien välistä

lukee että tein väärin, tein koko esseen väärin, ihan kokonaan

enkä osaa ajatella että se on vaan essee, tuntuu että se on koko elämä

että koko elämä on nyt väärin, koko elämä on ei-minkään verran hyvä

en innolla odota päivää jolloin saadaan takaisin loput kokeet, en odota

päivää ei pelasta enää edes se fakta että palautuspäivänä minä

huomaan painavani vähemmän kuin painaessani viimeksi vähiten

kahteen vuoteen

new tomorrow

mä en tiedä onko se koeviikko ja stressi mikä saa mut voimaan näin. voimaan pahoin. mun päätä särkee, mua oksettaa, joka niveleen koskee ja syönkin päivässä reippaat kolme grammaa särkylääkettä. koko ajan itkettää ja silmissä sumenee vähän väliä. vatsaan koskee ja turvottaa. ärsyttää. väsyttää. paleltaa.

tänään mua on eniten ärsyttänyt se fakta, että elän kokonaan mun vanhempien rahoilla. en mä halua, haluaisin olla edes vähän itsenäisempi. mut eihän kukaan voi olettaa että sä 16-vuotiaana elättäisit itses. ei niin. mutta mä tahtoisin, edes vähän. mun vanhemmilla menee ihan liikaa rahaa mun vuokraan, ruokaan ja kaikkeen muuhun, lääkkeisiin vaikka. en enää uskalla sanoa jos mua vaivaa jokin, nytkin pitäisi käydä sadoissa miljoonissa eri tutkimuksissa koska olen niin luulosairas mutta en vaan pysty. oon liian iso taakka.

varmaan vaikea arvata mihin ajatuksiin näistä päätyy. mutta ei, ei saa ajatella niin. en muuten syö enää eläinperäisiä tuotteita, en mitään. ei läskileivoksia kaupungilla, ei erikoiskahveja kermavaahdolla. ei suklaata, pirtelöä, karkkia, ei mitään pahaa. ainut iloinen asia.

joskus tuntuu etten kunnolla saa eletyksi tätä yhtäkään

miten alas voi vajota

oikeasti

alas

alas

alas

eilen ensimmäistä kertaa elämässäni kävin kaupassa varta vasten ostamassa ahmittavaa jotta voin taas oksentaa. pussillinen leipää. pussillinen sipsejä. pussillinen pullaa. olenhan mä toki ennenkin tietoisesti kauppareissuilla ostanut ahmittavaa(-oksennettavaa), mutten koskaan oo vaivautunut sen takia erikseen kauppaan. eilen mä tein sen. säälittävä luuseri. ja koko illan vaan söin ja oksensin ja söin ja oksensin ja söin ja puoli kymmeneltä oli pakko lähteä lenkille. silmät punaisena, kasvot turvonneena, ääni käheänä, nenä tukossa. 

kaveri tuli vastaan. sudenlapsi onko sul flunssa? joo vähän. tänään en syö paljoa, en oikeasti syö. lupaan sen.

tai en lupaa, mutta yritän. ja tänään myös opiskelen. ainakin yritän. tänään en ahmi. tänään en viillä, en itke.

hyvästi voi sanoa vain kerran

taas mä teen sen kun mä oon yksin

liikaa ruokaa, liikaa aikaa, yksin

posliinijumala, vaaka, minä

hampaita vihloo en kestä

mutta ainakaan ei ahdista niin paljon

sudenlapsi lähdetkö ulos

en jaksa oon vähän kipee

turhaa, aivan turhaa on sitä kieltää

eilen söin liikaa enkä edes liikkunut juurikaan. koe meni ihan tosi, tosi huonosti. no mut oot tottunu liian hyvään. oot luonnostaan niin viisas et kyl se menee hyvin. toi mua just ärsyttää - että ihmiset pitää mua luonnostaan viisaana. en ole. en edes fiksu. luen ihan hirveästi mun numeroiden eteen, mutta luen piilossa ja vähättelen, jos joku kysyy, paljonko oon lukenut. en vaan pysty myöntämään sitä, miten tärkeää menestyminen on mulle. se määrittää mun ihmisarvoa ihan liikaa. toisaalta vihaan suorittamista, toisaalta se on ainoa mittari siihen, miten paljon arvostan itseäni, mikä mieliala mulla on ja.. niin.

viikonloppu yksin kotona. toisaalta voisin olla syömättä, toisaalta en. toisaalta voisin syödä ehkä.. terveellisesti? en tiedä milloin mulla on palauteaika, toivottavasti pian, tahdon tutustua siihen uuteen psykaan. tahdon laihtua. tahdon parantua. tahdon jotain. en mä tiedä. tahdon pois paniikkihäiriöstä ja masennuksesta. tahdon pois elämästä. tahdonko?

mua ärsyttää kun mun hiukset on taas vaaleat. latvasta. en jaksa.

tämä on sääntö viimeinen

tänään oon syönyt ihan vitusti karkkia. ainakin 200 grammaa; suklaata, salmiakkia, hedelmätoffeeta..... liikaa. en oo ees kunnolla lukenut niihin kokeisiin. muut soittaa ja muut nauraa ja mä ahdistun huoneen nurkassa enkä nuku. viimeyönä nukahdin ehkä puoli kuudelta aamulla. miksä näytät noi väsyneelle? juu anteeks ku mul on vähä tummat silmänaluset joo ei ne nyt... niin tummat oo. sullaha on varmaa luonnostaa aika tummat ku ne on niinku aina? joo niin ne varmaan on.

oikeesti oon vaan väsynyt

ehkä sitten luonnostaan 

luonnostaan väsynyt, outoa

huomisessa kokeessa kuolen

toisaalta en jaksa lukea, toisaalta olisi pakko

menen suihkuun kera terän ja itken ja vuodan pois kaiken pahan ja mustan mun sisältä

ihan kaiken

en näe mitään

sokea

sokea

sokea 

sokea

oksentaisin jos muut ei olisi kotona

ps sinä ano joka kommentoit ruoka-sivulle, olet oikeassa; syön ihan liikaa. enkä mä näin laihdu. saat nähdä, mä laihdun vielä joskus. 

minä en tule koskaan loistamaan

mun pitäisi olla istumassa kahvikupin kanssa kirja kädessä pöydän ääressä ja opiskelemassa. mutta missä mä olen? hautautuneena peiton alle itkusilmin ja odottamassa unta. stressaaminen on kamalaa. koeviikko on kamalaa. kamala on kamalaa. vihaan tätä. tekisi mieli vaan huutaa ja raivota ja itkeä ja toisaalta vaan maata sängyssä ja olla olematta. oon zombi, ihan vitun hirveä zombi. en voi koskaan tulla tän peiton alta pois, mun jalat on liian levinneet ja vatsa liian löysä ja kasvojen iho niin huonossa kunnossa. ruma. 

mulla on ihan järkyttävän paha mieli. ihan järkyttävän paha olla. silti, joka ikinen päivä, mä joudun sulkemaan sen pahan olon mun pieneen huoneeseen. mä en saa näyttää sitä, en saa näyttää, että muhun sattuu.

mun on pakko nousta aamulla lukemaan, aikaisin. en koskaan pääse sitä koetta läpi. en koskaan. mitenkään. vihaan tätä oloa. vihaan näitä iltoja. en jaksa.

taivaan pirstaleet ovat sormeni halkoneet

en ala käymään vaa'alla joka päivä, en ala en ala en ala. en rupea sen orjaksi enää koskaan, en tahdo olla niin kiinni siinä - kaikesta huolimatta varmaan olen sitä ihan pian. numerojumala. lasijumala. mikä vaan. jumala. tänään olen syönyt jo tarpeeksi, melkein 800 kaloria. se on kyllä ihan helkkaristi liikaa, kun tarkemmin ajattelee. hyppytunnilla onneksi jumppasin kotona vähän (voisin tehdä näin useammin, miksen tee?): 100 x-hyppyä, 60 kyykkyä, 40 punnerrusta, 2min lankku, 60 vatsalihasta (30 suoria, 30 bicycle). liian vähän eikä varmasti merkitse mitään, mutta tyhjää parempi - niin koetan ajatella.

oon ollut tänään aivan saatanan aggressiivinen. koulussa teki mieli alkaa huutaa ja mesoa, lyödä, juosta pois, huutaa. kun pääsin tunnilta, aloin itkeä. kotona olin ja olen edelleen ärtynyt - yksikin poikkipuolinen sana niin saat shitloads of huutoa suoraan päin naamaa. niin se on. olen koittanut tehdä paljon, jotta unohtaisin äkäisyyteni. siivosin, kohta alan tekemään koulujuttuja. koeviikko, stressaan ihan liikaa. menetän yöunet ja oon ärtynyt - noidankehä on valmis. ihan vitun hienosti valmis. onneksi tämä koeviikko on rento, voin edes yrittää paastota päivinä, jolloin ei ole koetta.

caught like a fly

olin 30 tuntia syömättä, söin pizzan eilen illalla. siihen loppui se syömättömyys. olin syömättä kuusitoista tuntia, tulin äskettäin kotiin. päätin, että jos painan vihdoinkin alle kuusikymmentä viisi, saan syödä vähän pastaa.

järkytyin. mittasin aina vaan uudelleen ja uudelleen, päivävaatteissa, iltapäiväpaino. 61,4 kiloa. miten tämä voi olla mahdollista? kahdessa kuukaudessa viisi ja puoli kiloa. pois. miinusta. olenko onnistunut jossain? aikana, kun olen pyrkinyt olemaan miettimättä ruokaa. vai johtuuko tuo vaan siitä, että olen syönyt kaksi päivää vähän? en voi sanoa, että kevyesti, koska söin yksin koko pizzan, mutta annoksina vähän. 

tuo numero motivoi minua. motivoi siihen, että helmikuun aikana se toivottavasti putoaa alle kuuteenkymmeneen. vitosella alkavia lukuja en ole nähnyt vuoteen tai kahteen. kolmeen? siitä on liian kauan. kaipaan sitä.

miksi yritinkään joskus väittää, etten tahdo laihtua. tottakai tahdon. ja tänään oli viimeinen käynti idioottipsykalla. saan uuden. se itse ehdotti vaihtoa, tottakai suostuin. tyhmähän olisin, jos en. tämä päivä on hyvä päivä, todella.

lukematon määrä vääriä polkuja

lukematon määrä kyyneleitä eilen illalla. viime yönä. rajuin paniikkikohtaus koskaan, alkoholilla osuutta asiaan. liialla alkoholilla. en muista mistä kohtaus sai alkunsa, mutta en varmasti juo enää vähään aikaan. en varmasti. elämäni pahin krapula, 30 tuntia syömättä. sen jälkeen pizzaa. miksi?

en kehtaa mennä kouluun, liian moni ihminen näki tuon kohtauksen. liian moni ihminen pitää mua varmasti huomiohuorana, liian moni ihminen pitää mua teinipellenä "jonka elämä on niin perseestä nyyh viils". itkin liian kauan liian monen ihmisen nähden liian tyhmiä asioita. en saanut happea.

tänään sain nukkuessa jonkun oudon kouristuskohtauksen. en itse tiedosta sitä vieläkään, mutta muut täällä asunnossa olleet sanoi niin. heräsin niiden nauruun. nauruun. tuntui ihan kuin olisin pyörtynyt. kasvot oli kylmät ja tunnottomat. nukahdin onneksi pian uudelleen. nukuin melkein koko päivän ja olen edelleen väsynyt.

huomiseksi miljoona koulutehtävää. ensi viikolla alkaa koeviikko. en kestä. 

sanat loppuu aikanaan tai ne toistaa itseään

söin silti, miksi lupaan tyhjiä asioita? asioita, joita en kuitenkaan tule koskaan toteuttamaan. olen luvannut miljoonasti lopettaa viiltelyn. olenko lopettanut? en. lopettaa syömisen. olenko? en. lisätä liikuntaa. olenko? en. olla parempi koulussa. olenko? en. olla laihempi. olenko? en. painaa sen ja sen verran joskus. olenko? en.

olenko mitään?

en.

hän tanssii kevein askelin kuin leijaillen

liikaa ruokaa liikaa ruokaa liikaa ruokaa liikaa ruokaa EIKÄ OLLENKAAN LIIKUNTAA, huomenna en syö mitään en mitään, en mitään.
lauantaina onneksi saa nollata saa luvan kanssa nollata
oon ollut koko alkuvuoden juomatta mikä saavutus mutta enää en jaksa
tosi ahdistavat pari päivää, itkuherkkä, itkuherkkä, itkuinen
ei koskaan aikuinen ei koskaan

there was no sun there was only me

puhuin jo liikaa, anteeksi, en tarkoittanut olla vaivaksi en oikeasti

myös anteeksi kun sanon anteeksi liian usein

anteeksi kun pakoilen elämää seinien sisälle ja peittojen alle

anteeksi kun en jaksa nousta hymyillen ja anteeksi kun en toivota hyvää huomenta halaten

anteeksi kun en anna koskettaa, anteeksi

koitan sulkea nyt kaiken mun pääni ulkopuolelle ja vain jaksaa elää

koska miten kauan ihminen jaksaa

miten kauan lapsi jaksaa

miten kauan

miten

vai jaksaako

entä

jos

ei

älä hermostu

aamupalapöytä, ahdistus

heräsin taas kamalan aikaisin mutta koska olen vihainen niin minähän en apua saa

äitiäkään ei kiinnostanut, ei sitten yhtään

"syö nyt sitä keittoos" 

en

"mutta.."

EN SYÖ VIELÄ

YMMÄRRÄTKÖ

"...älä hermostu"

voitko pitää huolen omista asioistasi ystävä, paras ystävä? kämppäkaveri

syö sinä vain pizzaa ja pulla aamupalaksi, voisinpa minäkin hyvällä omallatunnolla

minä söin ruisleivän, ainakin muistaakseni

siitä on jo tunteja, tunteja

niin loppui meidän tarina, kaunis kuin 60-luvun anna karina.

ja pitkästä aikaa niin kovin terveen päivän jälkeen päätin syödä neljä leipää ja mennä sen jälkeen tervehtimään posliinijumalaa. tein tämän viimeksi joululomalla, melkein kuukausi sitten. olen vähentänyt huomattavasti. mun kädet näyttää rumalta ja tuntuu kuin joka paikka olisi saastunut. huomenna en syö mitään kiinteää, sosekeittoa vaan ja smoothieta. käyn lenkillä ja ehkä näen ystäviä illalla. nyt menen nukkumaan.

ai niin, en saanut lääkkeitä. olen liian äkäinen sitten kun rauhoitut joskus niin voit saadakin reseptin minulta ja sitä naista kiinnostaa vain mun vanhemmat, en minä. onneksi en ole ainoa joka siitä ei pidä. ei kai siitä kukaan pidä. saanko vaatia työntekijänvaihtoa, saanhan

piinaa mua kunnes huudan, auta mua kolmiolääke

muroja. munakas. mikrosuklaakakku. toinen. kahvi. muroja. liikaa yhdelle päivälle, liikaa kolmelle päivälle.  huomenna käyn noutamassa reseptit, toivottavasti siis saan ne. saan mitä vaan, mikä parantaisi mun oloa. paniikkikohtuksiin kohtauslääke olisi ihan avosylin vastaanotettavissa, samaten jotkut instant nukuttajat ja loppuelämän pituinen sairasloma. tai ehkä ei sittenkään? 

kaverin kanssa kahvilla ollessa ja tulevaisuudesta höpötellessä ei tuntunut ollenkaan realistiselle. ei mikään, mitä suustani päästin. kuvittelenko oikeasti tulevaisuudeltani jotain tuollaista? että todellako joskus opiskelisin sitä alaa, mikä minua eniten kiinnostaa? todellako pääsisin johonkin arvostettuun yliopistoon ja todellako olisin joskus aikuinen, onnellinen? ihan todellako joskus kävelisin pitkine vaaleine hiuksineni silmälasit päässä kauluspaidassa ja hienon laukun kanssa yliopistolla ja olisin henkisesti hengissä, toisin kuin nyt? ihanko todella? voisinko?

en kai sentään

kuvittele näiden hullujen öiden jatkuvan loputtomiin, kuvittele kaikki naiset joita et oo vielä tavannutkaan

ihan ihan pakko purkaa sydäntä, muuten en saa yöllä nukutuksi sitä vähääkään silmäystä mitä viimeaikoina ja valehdeltua aamulla sen olleen yhdeksäntuntinen, ehkä joku näkee sen valheen mun silmistä ja niiden alta, näkee mun sisältä kaiken

joulukuun alku. juhlat. liian humalainen minä. yksi poika. huutoa. huora? toinen poika. kännihuora?

"lisää mut kaveriksi fbssä" okei

mitä kuuluu missä meet mitä teet liian monta kertaa, olet liian suloinen herra toinen poika

ajattelin jo hetken aikaa olevani sitoutumiskammotta, ehkä syömishäiriön tuoman ahdistuksen hylkäämä, ajattelin, että elän kerrankin, edes hetken

ja ehkä hetken elinkin, uskalsin olla ihminen, uskalsin tuntea ehkä viikon tai kaksi

ja minä, epäsosiaalinenkin, tapasin ihmisen, tapasin herra toisen pojan, tapasin kolmesti

olet ihana, olen niin iloinen niin minäkin, olen ja olin, onnellinen

joku käski kuitenkin lyödä jarrut pohjaan, alkaa valehdella

kaikki tapahtui niin liian äkkiä äiti tässä on mun tyttöystävä ja ahdistaa edelleen, koetan jutella mutta ehkä luulet ettei minua kiinnosta

oikeasti kiinnostaa mutten vaan uskalla, mua ahdistaa

ehkä tässä käy niin kuin joka kerta ennenkin ja päädyn yksin istumaan ja tuijottamaan sairaalan vai sittenkin vain sairaan valkeaa seinää hiukset silmillä 

itkemään hiusten takana ja olemaan olematta

tahtoisin vielä oikeasti tavata mutten ole varma miksi, varmaan todistaakseni etten tahdo olla ilman

mutta entäs kun en tahdo olla myöskään kanssa, onko välimuotoa? turvallista?

ei

jälleen painan pään mustan tyynyn kylmään syleilyyn ja itken vasten sen hyistä olkapäätä

puristan untuvapeittoa ja toivon etten näkisi pahaa unta

että jaksaisin aamulla herätä jos joku sallii minun nukahtaa

lupaisin olla valehtelematta perjantaina

kadut oli meidän, ja minä olin pennitön rahamies

ensi kuussa syön paljon paljon vähemmän, tili nollilla

tänään olen turvonnut palloksi, vatsaan oikeasti koskee

söit liikaa hiilaria ihan totta mutta toimisi ilman viimeistäkin sanaa

syönyt viimeisetkin rahani

miksi miksi miksi miksi miksi

kolme viikkoa sitten viilsin elämäni syvimmän viillon keskelle käsivartta

tai ei keskelle mutta liian, liian näkyville

kirkuvan punaisena se viiva huutaa huomiota edelleen

tukahdutan sen huudot paksujen paitojen alle

viikko sitten viilsin nilkat auki sen suuremmin ajattelematta

voitteko kuvitella sitä tuskaa kun päällä on saappaat, mutta ehkä se on vaan oikein

se on se on se on se on

en jaksa panostaa ulkonäköön enää laisinkaan, oon ruma ja nielen sen koska en voi asialle mitään

ihmissuhdeasioissa oon yhtä solmussa kuin ennenkin, tilanne vaatinee oman tekstin

nyt sukellan sukellan sukellan syvälle ajatuksiin

painun tonneja painavan peiton alle ja upotan kyyneleistä märät kasvot mustaan tyynyyn

kauan katsoin sinua syvälle silmiin, kauan katsoin, katsoin ja ajattelin

minä yritin pärjätä ilman, yritin yksin, mutten minä pysty

minä ja kirjaimet kuulumme yhteen, minä tarvitsen tavan kertoa pääni

en selviä ilman

kaikki on nykyään niin paljon paremmin mutta niin, niin paljon huonommin

kaikki on nykyään niin erilaista kuin edellisessä pinossa kirjaimia

silloin ongelma oli ruoka, nyt ongelma on kaikki muu

paniikkikohtauksia

koulunkäynti ahdistaa enemmän kuin mikään

sitoutumispelko

tai ehkä joku välillä sitäkin enemmän

huonommuuden tunne

pelottaa että epäonnistun kaikessa, elämässä

musta

musta

musta

musta

musta mieli