minä en tule koskaan loistamaan

mun pitäisi olla istumassa kahvikupin kanssa kirja kädessä pöydän ääressä ja opiskelemassa. mutta missä mä olen? hautautuneena peiton alle itkusilmin ja odottamassa unta. stressaaminen on kamalaa. koeviikko on kamalaa. kamala on kamalaa. vihaan tätä. tekisi mieli vaan huutaa ja raivota ja itkeä ja toisaalta vaan maata sängyssä ja olla olematta. oon zombi, ihan vitun hirveä zombi. en voi koskaan tulla tän peiton alta pois, mun jalat on liian levinneet ja vatsa liian löysä ja kasvojen iho niin huonossa kunnossa. ruma. 

mulla on ihan järkyttävän paha mieli. ihan järkyttävän paha olla. silti, joka ikinen päivä, mä joudun sulkemaan sen pahan olon mun pieneen huoneeseen. mä en saa näyttää sitä, en saa näyttää, että muhun sattuu.

mun on pakko nousta aamulla lukemaan, aikaisin. en koskaan pääse sitä koetta läpi. en koskaan. mitenkään. vihaan tätä oloa. vihaan näitä iltoja. en jaksa.