muroja. munakas. mikrosuklaakakku. toinen. kahvi. muroja. liikaa yhdelle päivälle, liikaa kolmelle päivälle. huomenna käyn noutamassa reseptit, toivottavasti siis saan ne. saan mitä vaan, mikä parantaisi mun oloa. paniikkikohtuksiin kohtauslääke olisi ihan avosylin vastaanotettavissa, samaten jotkut instant nukuttajat ja loppuelämän pituinen sairasloma. tai ehkä ei sittenkään?
kaverin kanssa kahvilla ollessa ja tulevaisuudesta höpötellessä ei tuntunut ollenkaan realistiselle. ei mikään, mitä suustani päästin. kuvittelenko oikeasti tulevaisuudeltani jotain tuollaista? että todellako joskus opiskelisin sitä alaa, mikä minua eniten kiinnostaa? todellako pääsisin johonkin arvostettuun yliopistoon ja todellako olisin joskus aikuinen, onnellinen? ihan todellako joskus kävelisin pitkine vaaleine hiuksineni silmälasit päässä kauluspaidassa ja hienon laukun kanssa yliopistolla ja olisin henkisesti hengissä, toisin kuin nyt? ihanko todella? voisinko?
en kai sentään
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti