Miten montaa asiaa voikaan olla ikävä? Sitä tunnetta kun onnistuu, sitä tunnetta kun sanoo ei, sitä kun jaksaakin enemmän. Poikaystävää voi olla ikävä ja nyt onkin. Ikävä sitä aikaa kun kaiken sai keskittää laihduttamiseen ja muun sai unohtaa. Sitä, että nivelet vielä toimi eikä jokainen askel sattunut. Pitkiä kynsiä, valkeita hampaita, hyväkuntoista ihoa voi olla ikävä.
Mutta millä niillä sitten loppujen lopuksi on merkitystä ja mitä helvettiä on ikävä? Se on piru. Tänään mä menen juoksemaan ja syön salaattia tai keitettyjä wokkivihanneksia, äsken söin puuroa ja juon parhaillani jo kylmennyttä aamukahvia. Menen kaverin kanssa kahville mutta sen iänikuisen cafe mochan tilalle otan teetä koska se on halvempaa kevyempää ja mua ärsyttää miten oon lihonut ja jos mun poikaystävä ei yhtäkkiä pidäkkään musta kun en enää treenaa salilla vielä 3 viikkoa taukoa tai mitään muutakaan. Syön vaan.
Ja se itse syö niin vähän ja liikkuu niin paljon ja on silti niin vahva ja niin.... Vahva. Miksen mä ole. Miksen.
"Ikävä<3" riitti siihen että mun poskilla valuu kyynel. Toinen. Ja toistaminen aiheutti saman. Kyynel. Toinen. Nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti